Laitakarin Meriperinnekeskus
Tutustu paikalliseen veneen- ja laivanrakennuskulttuuriin kesäaikana
Luvian Laitakarissa meri on vuosisatojen ajan tarjonnut elannon, vienyt maailmalle ja synnyttänyt vahvan veneen- ja laivanrakennuksen perinteen. Laitakarin näyttely johdattaa Luvian merellisen historian, purjehduksen ja sitä vaalineiden kädentaitojen äärelle.
Meriperinnekeskus toimii entisessä telakkahallissa, joka rakennettiin alun perin puisen purjelaivan, kaljaasi Ihanan, rakentamista varten. Ihana valmistui perinteisiä laivanrakennusmenetelmiä hyödyntäen ja laskettiin vesille Laitakarissa vuonna 2010. Nyt samassa rakennuksessa säilytetään ja esitellään sitä osaamista ja kulttuuriperintöä, jonka jatkumoa myös Ihana edustaa.
Näyttelyn katseenvangitsija on vuonna 1966 valmistunut Scylla ykkönen, ensimmäinen Luvialla rakennetuista Scylla purjeveneistä. Paikallisen puuvenemestari Björn ”Nalle” Nybergin suunnittelemia Scylla-veneitä valmistettiin Luvialla kaiken kaikkiaan yli 70 kappaletta. Scylla-veneet tunnetaan merikelpoisuudestaan, kauniista linjoistaan ja perinteisestä limisaumarakenteestaan. Pohjoismainen limisaumaveneperinne liitettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2021.
Meriperinnekeskuksen näyttely on avoinna kesäisin ja sopii vierailukohteeksi niin yksittäisille matkailijoille kuin ryhmillekin.
Vapaa sisäänpääsy.
Meriperinnekeskuksen läheisyydessä on kesäaikaan kuljettavissa paljasjalkapolku. Ympäri vuoden alueeseen voi tutustua Laitakarin kulttuuripolkua pitkin. Polun varressa on alueesta ja sen historiasta kertovia opastauluja.