Apteekkimuseo

Apteekkimuseo

Apteekkimuseo

Apteekkimuseo on maatalousmuseon pohjoispäädyssä. Apteekkimuseo perustettiin vuonna 2009, kun Eurajoella pitkään apteekkarina toiminut Raija Hakola lahjoitti keräämänsä esineistön Eurajoen kotiseutuyhdistykselle. Apteekkimuseo kuvastaa pääasiassa 1940-1950-lukujen apteekkia, vaikka suuri osa esineistä onkin sitä vanhempia tai uudempia. Alun perin apteekkimuseo oli kunnan keskustaajamassa vuonna 1949 rakennetussa Voltti-talossa. Nykyiseen paikkaansa apteekkimuseo muutti keväällä 2023.

Apteekkimuseo esittelee apteekin offisiinin, jollaiseksi nimitettiin asiakaspalvelutilaa 1850–1950 -luvun apteekeissa. Offisiinin seiniä kiertävät jalopuiset, korkeat hyllyköt, jotka on täytetty lääkeaineiden nimiä kantavilla lasipurkeilla ja -pulloilla. Lääkeastioiden tuli taata lääkkeiden hyvä säilyvyys. Merkitystä oli myös astioiden järjestyksellä – lääkeaineet tuli säilyttää viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Myös estetiikalla ja vakuuttavuudella oli painoarvonsa: pullo- ja purkkirivistöjen järjestyksen ja symmetrisyyden tuli vakuuttaa asiakas apteekin asiantuntijuudesta ja arvovallasta. Asiantuntijuuden ilmapiiriä luovat myös apteekin työvälineet, kuten mm. erityyppiset vaa’at, punnukset, höyryhaude ja perkolaattori.

Apteekkimuseossa pääsee apteekkarin johdolla perehtymään siihen, miten pilleriä pyöritetään tai mikä pulveri on auttanut vaivaan kuin vaivaan!

Avoinna tilauksesta ryhmille oppaan kanssa. Varaa aika ja opas ryhmällesi Eurajoen matkailusta matkailuinfo@eurajoki.fi tai  p.044 312 4216.